Jäätalvi ulkosaaristossa on hienointa aikaa…

posted in: Ajankohtaista, Artikkelit | 0

Lauhan alkutalven jälkeen on ulkosaaristoonkin nyt tulossa erittäin hieno jäätalvi. Kaikista vuodenajoista talvi on saaristossa kiehtovinta ja kuvauksellisinta aikaa. Aamun ja illan valot ovat häkellyttäviä ja jäämuodostelmat ja lumikuviot leikkivät graafista leikkiään. Jo pelkkä laivamatka ulkosaaristoon jäätalvena on elämys. Lämmintä vaatetta päälle ja laivan kannelle nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta ja huikaisevista maisemista – ja välillä voi nähdä merikotkan komeaa liitoa taivaalla tai hylkeiden lekottelua jäillä. Jo laivamatkan aikana voi saada tuntumaa siihen millaista saaristolaisten elämä on aikoinaan ollut – ja millaista se on tänään. 2010 luvun alussa oli muutamia hienoja jäätalvia ja silloin oltiin useasti kuvausretkillä ulkosaaristossa. Laitan tähän muutamia kuvia näiltä reissuilta – tämän talven jääretki ulkosaaristoon on suunnitteilla maaliskuun lopulla.

 

Näemmekö tänä talvena näitä ihastuttavia marmorijäitä kuin oli vuonna 2013 Utön etelälahdella…?

 

Kun meri on avoinna ja pakkasta ilmassa ja tuuli kovaa niin silloin syntyy komeita jäämuodostelmia rannan kiville ja kallioille

 

Merisavu syntyy kovalla pakkasella kun meri on vielä jäistä vapaana

 

Avomerellä on talvella hiljaista ja rauhallista